sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Lankakorin ja Kyjy -listan päivitys


 
Vaan "parit" lankakerät on tarttuneet mukaan kaupasta ;)

Mitä sen mukavampaa on ku haalia lisää lankoja ja varsinki ku on siihen nyt hyvä syykin ;) . Tosin pitää tuota vanhaa lankavarastoa myös käyttää tässä haasteessa.

Nyt, kun on kutonut enemmän niin haluaa langoissakin siirtyä mukavuus alueen ulkopuolelle. Ennen ostin vain seiskaveikkaa ja muista lankoista en tietänyt mitään. Puikkojen koko ja materiaali on muuttunut ihan eriksi millä kudoin ennen. Haaveilen testaavani vielä  pari muutakin materiaalia puikoista, mutta sitten joskus. Nyt yritetään ainakin hetki pärjätä noilla mitä on.

Mutta siis lankoihin. Nuo parrot -langat olen muutama viikko sitten hommanut. Niistä pitäisi syntyä jotain huivia, mutta mietin et teenkö ekan huivin nallesta. Eli tutusta langasta ennen ku otan taas haastavan langan ja mallin yhtäaikaa käyttöön.  Neon -langasta en tiedä mitä teen, mutta ku se oli niin ihkun väristä niin pitihän sitäkin tilata parit kokeiluun. Siinä on kyllä ihanan pirteät värit. Bambusta on tulossa tiskirättejä ja ne olen jo aloittanut. Vähän on tuo virkkaaminen ruosteessa, mutta toivottavasti siitä jotain tulee. Kuvasta puuttuu pari kerää bambua eli sitä on vielä turkoosissa ja sammaleen vihreässä myös. Usva -lanka tarttui mukaan, ku se näytti vaan ihan kivalta väriltä. Tosin ei ole mitään hajua mitä teen siitä. Pitää varmaan tutustua lankaan paremmin ennen kuin alkaa siitä mitään tekemään. Nalle -lankaa voi aina haalia lisää varastoon, koska niistä saa vähintään villasukat, jos ei muuta keksi.
 
Uusia tuttavuuksia kokeiluun



Tässä on tällä hetkellä päivitetty minun Kyjy -listani. Vielä pitää keksiä sinne töitä, mutta onneksi on vielä aikaa. Ainakin vielä ;) .

 Päivitetty Kyjy -lista

1. Hartialämmike/bolero      Aloitettu 21.06   Valmis 23.06   Paino: 90g
2. Tiskirättejä (niin monta, ku tulee väh. 50g täyteen) Aloitettu: 24.06
3. 7 -vuotiaan villasukat koko n. 30-32. Aloitettu: 27.06
4. Virkattu kori
5. Pitsibolero
6. Pitsiset kämmekkään
7. Huivi (malli haussa vielä)
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
 

Mainostus; lankakori sekaisin -blogin arvonta

Lankakori Sekaisin -blogissa on alkanut kesä arvonta. Arvonta-aika on 27.6-13.7 eli vielä kerkee osallistumaan. Käykäähän kurkkaamassa sitä; Arvonta  . Arvonnan palkintona on kaksi ihanaa käsityö aiheista kirjaa. Itse osallistuin jo arvontaan. :)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Eka KyJy -työ valmis: Hartialämmike/bolero


Naisen Hartialämmike/bolero

Lanka: Novitan Rose
Väri: Minttu 304
Puikot: Pyöröpuikot koko 7
Lankan kulutus: 90g

Tein kaksinkertaisella langalla työn, kuten ohjeessakin on tehty. Vaikka on kaksinkertaisella langalla tehty suht isohko työ niin lankaa kului vain n. 90g. Oma ukkoni hieman katsoi pitkään, kun ruokavaa'alla punnitsin neuleen. Hän varmaan ajattelee vaimonsa seonneen ihan lopullisesti. :D

 Työ oli mukavan simppeli. Se valmistui tv-sarjan katsomisen ohella huomaamatta. Eli eka KyJy-työni on siis valmiina. Pitää alkaa katselemaan mille sitä seuraavaksi alkaisi. Liian paljon ideoita on päässä, että pitää alkaa karsimaan niitä ;) .

Tytäreni toimii mallina




sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannuspäivän viettoa; KyJy- haaste aloitettu

Aamulla kävin vesisateessa tekemässä aamulenkin. Oli hieman motivaatio ongelmaa, ku näin sään. Mutta otin niskasta kiinni ja lähin. Suoritan tällä hetkellä sellaista juoksukoulua. Tarkoitus on nostattaa kuntoa. Kohta on kolme viikkoa takana sitä. Tänään oli vuorossa jaksaa hölkkätä 20 minuuttia putkeen. Ihan ei mennyt yhteen putkeen vaan piti puolessa välin pitää parin minuutin kävelytauko, mutta n. 20 minuuttia tuli hölkkättyä.




Nyt illasta sain korkattua ekan KyJy-haasteen työn. Nyt ajattelin pitää villasukat tauolla ja haluun tehdä vähän aikaa ihan muita neuleita. Tästä nyt pitäis tulla jonkunlainen vaatekappale. Saa nähdä miten onnistuu . Oon ihan ihastunut tuohon mintun väriin <3 .

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Viidakkosukat

Hyvää Juhannusta kaikille!

Nämä ei ole vielä siihen KyJy-haasteeseen kuuluvat, vaan teen keskeneräisiä valmiiksi. Saisin sit puikkoja vapaaksi uusia töitä varten. Tälläiset valmistuivat tänään juhannuksen kunniaksi:

Viidakkosukat


Lanka: Regia zoofari color 
Värinä:keltamusta
Puikot: bambut 2,5
Malli: perus villasukka. Puikoilla oli 16 s per puikko. Varsi on 2 o, 2 n n. 11cm verran. Kantapäihin tein vahvistetun kantapään.
Lankan kulutus: Reilu kerällinen meni näihin.


Oikeanpuoleinen lanka




Tässä hieman vihjettä tulevaan, joka liittyy KyJy -töihini ;)


Nauttikaa Juhannuksesta!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Yllytyshulluko?! Löysäpipoisten KyJy:ssä mukana!

Lankakori sekaisin -blogi ja Koukussa -blogin tekijät päättivät perustaa Fb:ssa Löysäpipoisten Kyjyn.

 K@tjan kuvausta lainaten eli kyseessä on: "Ideana on neuloa ja/tai virkata 20 työtä 20.6-24.12.14 välisenä aikana valmiiksi. Työt (eli kaikki 20) tulee olla aloitettu 30.9 mennessä.
Yhteen (1) työhön tulee kulua lankaa 250m taikka 50g. Eli esim. junasukkia joutuu tehdä 2kpl, että tulee 50g täyteen. Jollain 2kpl Junasukkia on YKSI (1) TYÖ! Taikka 3 kpl tiskirättejä voi painaa 50g, kun taas toisella 2 tiskirättii painaa jo 50g.
HUOM: Työhön vaikuttaa mitä tekee (koko), langan paksuus, käsiala jne.."

 En ole ollut mukana tuollaisessa, joten vähän hirvittää miten käy tämän naisen ;) .  Mutta aion tarttua haasteeseen mukaan. Mikä ihana tekosyy tilata lisää lankoja :P . (eihän noita ole kuin kaksi säilytyslaatikollista tuolla ennestään, kröhöm!)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Huopatossut

Pitkästä aikaa täällä taas. Onhan tuo aika vierähtänyt viime postauksesta. On ollut niin paljon kaikkea tämän kevään ja alkukesän aikana, että ei ole pahemmin kerennyt ajatusta uhraamaan blogiini suuntaan. Jospa sitä nyt hieman ryhdistäytyisi ;) .

Tämän aikana en ole saanut yhtään työtä valmiiksi. Olen kyllä varmaan n. 5 työtä aloittanut tuon lapasen jälkeen, mutta mitään en ole saanut valmiiksi. Nyt sain tehtyä huopatossut valmiiksi.  Huopatossut on ensimmäinen työ, jonka olen huovuttanut pesukoneessa. Joten nämä on ensikertalaisen näköisetkin. Joten hieman armoa sitten ;) . Elikäs tässä näin:

Huopatossut





Lanka: Drops Big Delight 100% wool
Kulutus: Lähes kaksi lankakerää meni (vähän pelkäsin, että loppuuko lanka kesken)
Puikot: 4 (5 olisi parempi, mutta en lähtenyt ostamaan isompia, kun oli eka kokeilu)
Huopatossun koko: 39
Ohje: http://lankamaailma.fi/neuleohjeet.html löytyy kohdasta:  Huovutetut tossut Incawool- tai Lima-langasta.

Tässä työ on puikolla
 Huovutus pesukoneessa ei ekalla kerralla mennyt nappiin. Pesin hienopesulla 30 asteella ja eihän ne tossut huopuneet mihinkään :'D . Noh, toisella kerralla nappasin ne sinne 40 asteeseen ja johan alkoi tapahtumaan.

Tässä ennen pesukoneen menoa.
Nämä oli kyllä suht helppo tehdä itselleen. Olin miettinyt, että tekisin näitä lahjaksi, mutta en tiedä nyt sit ekan kerran jälkeen. Huopuu sen verran pieneksi, että olisi hankalaa saada "oikeankokoiseksi" uudelle omistajalleen. Omaan jalkaan on silleen helppo tehdä, kun voi muotoilla oman jalan muodon mukaiseksi. Eli jää vielä mietintämyssyyn alanko näitä tekemään enempi. :)