tiistai 21. lokakuuta 2014

Neulottu kukkaro

Neulottu kukkaro



Lanka: Drops Muskat; valkoinen ja musta
Puikot: 3 bambuiset



Hieman on ollut blogin puolella hiljais eloa. Yritin aloittaa yhtä aikaa monta suurta työtä, mutta se ei onnistunut. Joten en kerennyt löysäpipoisten KyJyhyn mukaan. Aloitetut työt tulen tekemään loppuun asti ajan kanssa sitten. Päätin sit aloittaa uuden työn. Ei ehkä fiksuinta, mutta kaipasin pientä välityötä tähän väliin. 

Idean tähän kukkaroon sain kädentaitomessuilta, jossa kävin yhden ystävän kanssa. Siellä oli tälläisiä virkattuja kukkaroita. Päätin sitten soveltaa ihan omasta päästä ohjeen näihin tekeleisiin. Tosiaan nämä on neulotut ei virkatut kuten alkuperäiset mistä idean näihin sain. Ihan kiva tuosta tuli, mutta hieman tuo ohjeeni kaipaa fiksaamista. Reunat voisivat olla nätimmät esimerkiksi. 

Noilta kädentaitomessuilta lähti  tälläisiä ihania lankoja mukaan. Olo oli kuin karkkikaupassa, kun ei osannut päättää mitkä ihanat langat sieltä olisi matkaan ottanut. 



Nyt tosin pitää hieman hillitä lankaostoksia ja tehdä noita lankoja pois tuolta. (Ennen kuin ne alkaa vyörymään tuolta makkarista olkkariin...)

Ja keskeneräisten pino kasvaa ja kasvaa...



Kyllä ne joskus siitä valmistuu. Hitaasti, mutta varmasti. ;)

1 kommentti:

  1. Hieno kukkaro, itelläkki tuo keskenerästen töiden pino vaan kasvaa kasvamistaan ;)

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi, se piristää päivääni <3