lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluista sukkatehtailua osa 1: Junasukat

Nyt puikoilla käy kova suhina, kiitos vapaapäivien. Tässä on ensimmäinen tuotos joka on nyt joulun alla valmistunut eli 




Junasukat

Lanka: Novitan nalle, tumman sininen
Puikot: 3
Malli: Oma muokkaus Junasukan mallista

Täältä löysin itselleni junasukan mallin: eilen tein: junasukkien kasvatusta

Mutta ohjetta muokkasin jonkin verran omaan makuun sopivammaksi eli tässä minun muokattu ohjeeni:

Junasukat n. 5 vuotiaalle pojalleni


Luo 48 s ja jaa silmukat siten että jokaisella on 12 silmukkaa per puikko.
Sukkavarsi:
Neulo 12krs 2 s oikein, 2 s nurin joustinneuletta.
Neulo 4 krs nurin, 4krs oikein ja 4 krs nurin
Neulo taas 12krs joustinneuletta eli 2s oikein ja 2 s nurin
Neulo 4 krs nurin, 4krs oikein ja 4 krs nurin
Neulo taas 12krs joustinneuletta eli 2s oikein ja 2 s nurin
 
Neulo kantalappu puikoilla 1. ja 4. Jätä muut s:t odottamaan.
Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. Käännä työ, *nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 1 silmukka oikein*, toista *-* vielä 11 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 12 (=-24krs yhteensä)

Jaa silmukat kolmeen osaan, keskellä jää 10 s ja reunoille 7s. Tee kantapohjan kavennukset. Työn oikealla puolella ekat 7 silmukkaa oikein ja sen jälkeen keskiosan 9 s oikein. Sen jälkeen nosta 1s neulomatta, neulo 1s oikein kolmannesta puikoista ja vedä nostetun s neulotun yli. Nosta puikoilta eka silmukka neulomatta ja neulo 8 s nurin. Puikon viimeinen silmukka ja seuraavan puikon ensimmäinen s kanssa nurin yhteen. Käännä työ ja jatka samaan malliin kunnes jäljellä jää vain keskimmäisen puikon silmukat.

Jäljellä on siis 10 silmukkaa. Jatka työtä siten, että poimit kantalapun sivuista 12 lisäsilmukkaa kummaltakin puolelta ja ne 10 s puikon silmukat jaetaan tasan kahdelle puikoille. Eli kahdella puikolla on 17s ja kahdella muulla on 12s.

*Neulo 1 puikon silmukat oikein. Neulo 2. ja 3. puikon silmukat nurin ja neulo 4 puikon silmukat oikein.* Tee tätä 4krs. Siinä samalla  kavenna joka kierroksilla 1. ja 4. puikkojen ylimääräiset silmukat pois. Neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen oikein yhteen. Niin, että jokaisella on jäljellä 12s .

Jatka siten jalkaterää, että  *neulo 4 krs kaikki silmukat oikein. Neulo sitten 4 krs puikkojen 2. ja 3. silmukat nurin (jalkaterän päälle) ja 1. ja 4. puikkojen silmukat oikein.* toista vielä 4 kertaa niin että ruttuja on yhteensä 6 kpl. Voi tehdä enemmän tai vähemmän. Riippuen jalan koosta. Kuusi ruttua oli sopiva minun 5 -vuotiaalle pojalleni.

Aloita sen jälkeen kärkikavennukset: Neulo vain lopussa oikeaa neulosta ja tee kavennukset eli
neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. kerros kunnes joka
puikolla on jäljellä 7 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa yhteensä, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langat lopuksi.
 
Poika oli todella tyytyväinen hänen uusiin sukkiinsa. Uudet sukat on jo tulossa puikoilla ;) .
 
 

Mukavaa Joulun odotusta lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi, se piristää päivääni <3