perjantai 31. tammikuuta 2014

Heijastava tuubihuivi

Perjantai päivän ratoksi puikoilta "putosi" vauhdikkaasti tytölleni tuubihuivi heijastavasta langasta.

Heijastava oranssinen tuubihuivi
Langa: Lumio oranssi
Puikot: pyöröpuikot 8
Kuvio: 
1 kerros: ainaoikein, 
2 kerros *oikein, nurin, oikein* toistaen koko kerroksen ajan. 
3 kerros: ainaoikein. 
4 kerros: *oikein, nurin, oikein* toistaen koko kerroksen ajan.

Ohje: loin 90 silmukkaa. Tärkeää on, että silmukka määrä on parillinen, jos haluaa tehdä isomman tai pienemmän huivin. Neuloin suljettuna neuleena pyöröpuikoilla kuviota ohjeen mukaan. Neulo sopivan korkeudeksi ja päättele työ löysästi. 

Itsellä oli vain yksin lankakerä niin työn korkeudeksi tuli n. 14cm, mutta on sen verran pitkä, että tytölle menee kahdella kiepautuksella. Kuvio on hauska, kun sitä voi pitää kummankin päin. :)

Kuvia:









Keltaiset valepalmikkosukat

Tytäreni tilasi minulta keltaiset ja palmikkosukat. Äitihän piti sit sellaiset tehdä. Valepalmikko kuvioon päädyin. Ensimmäisen kerran tein kyseistä kuviota ja oli kyllä niin mukava tehdä, että varmasti teen jossain muuallakin kyseistä kuviota.

Lankana: Novitan seiska keltainen
Puikot: bambut 3
Kuvio: Valepalmikko - joustinta ja reijitystä II
- joustin 3 o 2 n
- joka 4. krs:lla 3 o:n tilalle:
nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 2 seuraavaa silmukkaa normaalisti oikein, vedä neulomatta nostettu silmukka neulottujen yli.



Tälläiset tuli:

Yks onnellinen 7-vuotias tyttö <3

torstai 30. tammikuuta 2014

Puikkoja, puikkoja ja puikkoja....

Lidlissä oli puikkoja ja virkkuukoukkuja edulliseen hintaan. 1,99€/paketti! . Lähti mukaan moooonta pakettia mulle.

On palmikkopuikkoa 4 eri koossa, yhdet pitkät neulepuikot koossa 4, pyöröpuikot 4 eri koossa 80cm siimalla. Mukaan myös tarttui silityspaikkoja lapsien vaatteisiin.
^_^

maanantai 20. tammikuuta 2014

Lankashoppailuterapiaa

Mikäs sen parempaa terapiaa on kuin hypistellä uusia lankoja ^_^. Muutamat langat lähtivät mukaan asti. Kyseisiä lankoja olen jo aiemmin himonnut, mutta en ole raaskinut ostaa. Kuten nuo lumio langat. Nyt olivat -50% alennuksessa joten eihän niitä voinut jättää sinne. Niistä varmasti jotain kivaa keksii lapsille. Puro batik ei ollut alennuksessa, mut olivat niin mun väriset et oli pakko ostaa. Vähän puikko täydennystä
myös lisäksi.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Uusi lanka

Nyt puikoille pääsi minulle ihan uusi tuttavuus eli tälläinen:

Oi, oijoi...

Uutta villasukkaa pukkaa taas. Lanka on ihanan pehmeä sormiin. Langassa on aloeveraa ja jojobaöljyä. Joten sitä on todella mukavan tuntuista neuloa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Punaiset palmikkosukat

Näitten tekemisessä kesti kyllä aikaa. Nämä on ensimmäiset palmikkosukat mitkä olen koskaan tehnyt. Välillä meinasi usko loppua kesken, koska tuntui ettei ne koskaan valmistu. Mutta tässä ne nyt on:



Kuvista tuli aika huonoja, mutta toivottavasti niistä saa jotain selvää.

Malli täältä: palmikkosukat
Lanka: Novitan seiskaveikka punainen
Puikot: 3,5

Tein muuten ihan kuin ohjeessa, mutta tein lyhyemmät. Virheitä on varmaan miljoona kappaletta, mutta olkoon sit harjoituskappaleet sit. Omaan jalkaan ne tulee niin ei oo justiinsa ;)